Moni meistä jämähtää helposti kokkaamaan kotona samoja helppoja ruokia päivästä ja viikosta toiseen. Kotiruuan ei kuitenkaan tarvitse olla tylsää, eikä upeita makuelämyksiä saadakseen tarvitse aina lähteä ravintolaan asti syömään. Maukasta ruokaa voi kokata myös kiireessä, sillä valmistamisen ei tarvitse olla vaikeaa. Arkisiinkin annoksiin voi saada kaivattua vaihtelua hyvin pienillä muutoksilla. Klassikkoannoksia on helppo tuunata vaikkapa uusilla mausteilla tai vaihtamalla jonkin ainesosan toiseen.
Toisaalta joskus on myös mukavaa kokata kotona oikein ajan kanssa. Kokkaaminen voi olla varsin viihdyttävää, ja mikäpä maistuisikaan paremmalta kuin huolella itse valmistettu ruoka. Blogissa tutustumme kotiruokaan ja kotona kokkaamisen moniin eri puoliin. Voit tutustua kotiruuan valmistamisen eri vaiheisiin esimerkiksi täällä.
14 Aug 2021
Kotona tulee turhan usein syötyä paria kolmea ruokalajia: reseptejä kierrätetään viikosta toiseen, koska siihen on totuttu. Mutta vaihtelu virkistää ja sitä varten kannattaa sukeltaa internetin maailmaan etsimään inspiraatiota. Kotoaan voi aloittaa näppärästi esimerkiksi pyrkimällä vähentämään ruokahävikkiä. Käy kaapit läpi huolella ja pohdi, miten näistä saa hyvää ruokaa ja mieluiten käymättä kaupassa.
18 Oct 2019
Lähiruoka on yksinkertaisesti kuvattuna paikallisesti tuotettua ruokaa, mutta onko lähellä tuotettu aina ekologisin vaihtoehto? Joskus on ilmastoystävällisempää ja saasteettomampaa tuoda jokin vihannes jostain sellaisesta maasta, jossa se kasvaa paremmin. Siksi lähiruokaan kuuluu myös valinnat sen suhteen, että ryhtyykö korvaamaan jonkun kaukana kasvavan vihanneksen paikallisemmalla tuotteella vai jatkaako tuontivihanneksen syömistä.
22 Jul 2019
Kotiruoka on tärkeä asia ennen kaikkea perheellisille ihmisille, sillä se kotona tehty ruoka on huomattavasti edullisempaa kuin mennä ravintolaan. Tämä juuri perheellisille siksi, että on neljä kertaa kalliimpaa ruokkia nelihenkinen perhe verrattuna siihen, että ruokkisi vain yksittäisen ihmisen. Kotiruokaa osaa jokainen laittaa, kun vähän vain miettii, että mitä on tekemässä. Makkara uuniin ja perunat kiehumaan, niin siinä sitä on jo jonkinlainen kotiruoka valmiina. Toisaalta makaronilaatikko esimerkiksi, tuo klassikoiden klassikko, vaatii jo vähän enemmän tekemistä, mutta syntyy silti verrattain helposti ja on edullinen vaihtoehto myös. Lapsethan siitä tykkää varmasti, kuten ovat tehneet jo vuosikymmenet.
Kotiruoan tekemisen ei tarvitse olla kuin casinolla pelaamista, vaikka sielläkin toki omat lainalaisuudet toimivat ja osaavat ihmiset pärjäävät paremmin kuin vähemmän osaavat.
Kotiruokaoppaita löytyy pilvin pimein ja netistähän tietysti kanssa voi löytää helppoja ja maukkaita ruokia ihan vain googlettamalla.
Perinteiseen suomalaiseen ruokaan on aina kuulunut liha, peruna ja jotain muita kasviksia. Sillä on ruokittu suomalaisia perheitä jo vuosisatojen ajan. Toki poikkeuksena pulavuodet, jolloin leipäänkin lisättiin vähän petäjäistä, eli ihan oikeasti puuta. Mutta ne ajat ovat takanapäin ja nykyään on tarkoituksenmukaista myös tehdä välillä kasvisruokaa. Monet ovatkin korvanneet esimerkiksi osan jauhelihasta soijarouheella, mikä on ihan hyvä ajatus ja oikein maustettuna maistuukin ihan hyvältä. Jos et ole vielä kokeillut, niin kannattaa vaikka seuraavan makaroonilaatikon kanssa koittaa.
8 Jul 2019
Kun pohditaan suomalaisia perinneruokia, tulee monelle ensimmäiseksi mieleen karjalanpiirakat ja riisipuuro muiden jouluruokien ohella. Mutta mitä ihmettä, miten riisipuuro voi olla suomalainen ruoka, kun ei riisi täällä kasva? Riisiä sisältävät perinneruoat ovatkin olleet juhlaruokia ja merkkipäivää on juhlistettu hienoja tuontituotteita käyttämällä. Ehkä tänäkin päivänä pitäisi rajoittaa tuontiruoat vain pyhäpäiviin?